Näytetään tekstit, joissa on tunniste TV. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TV. Näytä kaikki tekstit

22.1.2010

Sosiaalipornoa timanttien loisteessa



The Real Desperate Housewives kertoo joukosta kilpailuhenkisiä naisia. Rouvien elämäntehtävänä on näyttää hyvältä ja huolehtia amerikkalaiseen pyhimysmäiseen tapaan perheestä.

Oman ulkokuoren kiillotus vie kuitenkin niin paljon aikaa, että yhdellä Orange County -sarjan naisista on kaksi nannya kolmen lapsen hoitamiseen. Se siis siitä perhekeskeisestä elämäntehtävästä.

"It's a simple procedure, like having your teeth withened", kertoo viisikymppinen rouva kasvojenkohotuksesta. Iho on pidettävä kireänä, jotta miehet eivät sorru nuorempiin. Se on naisen kohtalo. Elämäntehtävänä onkin siis mies.

Rouvien tavatessa toisiaan suurin osa energiasta kuluu oman egon pönkittämiseen. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä perussuomalaiset jököttäjät sanoisivat itsekehun tulvasta kun jo tällainen kosmopoliitti egoistikin meinaa tipahtaa tuolilta ylistyssanojen sinkoillessa. Uskomatonta!

Nimestään huolimatta The Real Desperate Housewives on siis kaukana epätoivoisuudesta. Ainakin sarjan päähenkilöiden esittämissä päiväunissa.

New Yorkin versiossa naiset toistelevat olevansa kateuden kohteita, koska heidän elämänsä on niin täydellistä rikkauksien ansiosta. Mutta Kalifornian OC-sarjassa rouvat mainitsevat, ettei elämän upeus ole kiinni varakkuudesta, vaan siitä miten mehevästi osaa rahansa käyttää ja näyttää.

Katsoessani toista jaksoa uusimmasta Orange Countyn tuotantokaudesta, minusta alkoi tuntua kuin edessäni olisi teeraario ja siellä laboratoriorottien sirkustempaus. Kaikki tuntui vain hupaisalta. Teini-ikäisten ihmissuhderiidoilta kuulostavat draama-hetket kun ovat sarjan arkipäivää.

Mutta mikä minä olen rouvia neuvomaan. Aah, Awesome, cute -lifestyle on kullekin meistä niin erilainen. Olisihan se monelle unelma saada nenäleikkaus 17-vuotislahjaksi ja herätä äidin kanssa samaan aikaan sairaalsta (äiti kun oli samaan aikaan leikeltävänä).

Ei OC:n kukkuloilla avautuvat näkymät, lämmin ilma ja palmujen huojunta tekisi pahaa joka aamu, myönnän. Mutta sosiaaliporno kerran vuodessa tv:n välityksellä riittää tällaiselle pikkukylän tyllerölle. Jo sen katsomisesta kertominen heikottaa. "James, I need some foot massage, I feel dizzy".

Katso ilmaiseksi tätä ja vähän muutakin hömppää, jos et vielä ole saanut rehkittyä Laguna Beachin talorahoja kasaan.

9.11.2009

Do you have what it takes to be a tobacco exc?






Amerikan tupakanvastainen järjestö ampuu kovilla. Vai mitä mieltä olette mainoksista, jotka on kuvattu "aitoina työhaastattelutilanteina" ja joissa haastattelija etsii kovan luokan johtajaa, joka on valmis sitoutumaan ja myymään... tuotetta joka tappaa.

Yksi mielestäni parhaista on viime viikkoina runsaasti ruutuaikaa ostanut muovisotilailla sanomaa buustaava klippi. En voi olla miettimättä, ovatko luvut totta? The Truth, on sivusto nimetty.

Suomessakin on viime vuosina käytetty valistuksessa huumoria, muun muassa Liikeneturvan kampanjoissa. Nauran sketseille, mutta unohdan sanoman melko pian. En taatusti pidä turvaväliä niiden valistuksen seurauksena.

Truth-kampanjan sanoma ei sen sijaan ole jättänyt aatoksiani rauhaan. Olenko tietoinen mitä minun päätökseni töissä vaikuttavat ihmisiin ja ympäristöön? Tekisinkö toisenlaisia valintoja, jos projektien tavoitteet annettaisiin samaan tapaan? Vai olenko minä "hyvien ajatusten" lähetti? Mikä on totuus??

"If you do not have what it takes to be a killing exc... Vaikuta."

30.9.2009

Nice to meet you Michael Kors

San Franciscoon avataan ensimmäinen Michael Korsin, amerikan oman kultapojun myymälä marraskuussa.

Kävellessäni Westfield Mallin käytävällä rakennustyömaan ohi ja nähdessäni isolla kirjoitetun Michael Korsin nimen, valtasi sydämeni lämmin läikähdys: tämähän on kuin tapaisi Mikaelin ilmielävänä!

Niin läheiseksi mr. Kors on minulle tullut kahlattuani läpi kaikki Muodin Huipulle -ohjelman tuotantokaudet.

Tunnen tuon miehen, joka avaa tuon myymälän. Se on Michael vaan.

Carry on! Kohta se alkaa suomessakin, Muodin Huipulle.