Opas Menestykseen Japanissa Osa 3/5

Suloisuus ei ole vain visuaalinen efekti. Se on myös käyttäytymistä.
Kolmannella luennolla keskitymme suloisen käytöksen perusteisiin.

1. Kun asiakas astuu sisään liikkeeseen, kumarra välittömästi nöyrästi, ja ilmoita, että olet asiakkaan käytettävissä. Pysyttele lähettyvillä, mutta silti sopivasti taka-alalla häiritsemättä asiakasta.

2. Jos asiakas pyytää sovittaa vaatetta, kiiruhda pelastamaan hänen kätensä raskailta kantamuksilta, ja kuljeta sovitettavat tuotteet hänelle varattavaan sovituskoppiin.

Kaikessa kulkemisessa käytä juoksuaskelia, pitäen jalkaterät kuitenkin lähellä maanpintaa. Tömistely ei kuulu asiaan.

3. Asiakkaan ostaessa jotain liikkeestäsi, muista kiitellä häntä. Pakattuasi tuotteet söpösti kassiin (tästä erillinen luento), pidä kassi itselläsi ja seuraa asiakasta ulko-ovella. Ojenna, kaksin käsin, kassi asiakkaalle vasta hänen ylitettyään ulko-oven kynnyksen.

Kumarra vielä asiakkaan perään syvä kumarrus, tai kaksi, osoittaen kunnioitustasi.

Nämä asiat luovat suloisen tunnelman ja miellyttävän ilmapiirin, jossa asiakas tuntee itsensä kuninkaasti, ja haluaa tulla suloiseen kohteluusi toistamiseenkin.

Ekotuotteita estetiikalla maustettuna

Ruotsin ICA, joka on kaiketi tunnettu edullisista tuotteistaan ja hyvästä valikoimastaan, on entisestään laajentanut eko-tuotteittensa kirjoa.

Ja mitä pakkauksia "iikka" myykään!

Näitä ostaisi jokainen luomun ja kauneuden rakastaja suomestakin.

Parempi tuotepakkaus on mahdollisuus

- käytämmekö sen hyödyksi?

Mauri Rautkari peräänkuulutti mielipidekirjoituksessaan "Pakkaukseen olisi mahtunut viisi parranajokonetta" (HS 19.7.2009) parempaa pakkaussuunnittelua. Vaatimus on perusteltu, etenkin Suomessa, jossa pakkaaminen nähdään usein vain pakollisena kustannuksena.


Pakkaus on toki pakollinen meno: ilman pakkausta kulkeutuu harva tuote kuluttajan käsiin käyttökelpoisena. Pakkaus on kuitenkin myös mahdollisuus ja Rautkarin mainitsema ekologisuus vain yksi saavutettavissa olevista positiivisista ulottuvuuksista. Pakkauksella yritys voi luoda kilpailukykyä, minimoida kustannuksia ja sitouttaa asiakkaat. Pakkaus voi olla käyttäjälleen hyvää mieltä tuova, esteettinen, helppokäyttöinen ja vaivattomasti kierrätettävä.

Eikä parempi automaattisesti tarkoita kalliimpaa: huononkin pakkauksen on joku suunnitellut ja valmistanut.

Parempien pakkausten tekemisessä on kyse tahtotilasta: kyvystä hyödyntää designia ja rohkeudesta erottua.

Suomessa pakkauksen visuaalisuus suunnitellaan usein viimeiseksi juuri ennen tuotelanseerausta. Ratkaisut jäävät pinnan koristelun tasolle ja päätökset rajoittuvat värien ja kuvien valintaan. Kansainväliseen kilpailuun verrattuna olemme myös rajoittuneita: visuaalisuudessa tyydytään turvallisiin ja tylsiin vaihtoehtoihin. ”Suomessa ei ole varaa kohdistaa tuotteita vain osalle ihmisiä”. Poikkeamista totutusta pelätään.

Aliarvioidaanko kuluttajia vai olemmeko tyytyväisiä arkipäivämme visuaaliseen maailmaan?

Maailmalla nähdyt esimerkit todistavat, että parhaat lopputulokset syntyvät kun pakkaaminen otettaan huomioon jo tuotekonseptia suunniteltaessa. Innovatiivisen pakkauskonseptin myötä tuotteeseen saatetaan löytää materiaalia tai tuotantokustannuksia säästäviä ratkaisuja, tai pakkaamista voidaan vähentää tuotteeseen tehtyjen oivallusten takia. Puhumattakaan tuotteen ja pakkauksen saumattomasta liitosta mielikuvien tasolla.

Rautkarin mainitseman partakone-pakkauksen pienempi koko olisi saattanut vaatia kestävämmän tuotteen tai investointeja pakkauslinjastoon. Voi olla, että logistiset kustannukset ja “hukkaan mennyt” materiaali ovat laskelmissa tulleet lyhyellä aikavälillä halvemmiksi.

Epäilenkin, että syy erinomaisten pakkausten vähyyteen löytyy nopeita voittoja hakevasta yrityskulttuurista. Lyhytnäköinen laskeminen kun ei sovi designiin panostavalle yritykselle. Aito erilaisuus vaatii koko organisaatiolta sitoutumista ja usein aikaa vievää poikkitieteellistä kehittämistä. Erityisesti pakkaussuunnittelu on tiimityötä puhtaimmillaan: pakkaus on yksi ainoista toiminnoista, joka koskettaa yrityksen kaikkia osastoja ja toimintoja.

Myös ylimpien päättäjien usko kilpailuedun luomiseen designin avulla on vielä heikohkoa ja satsaukset tästä syystä pieniä. Luovan ajattelun vaikutusta voittoihin mitataan harvoin ja design-panostukset nähdään yksinomaan kuluina.

Tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että designin hyötyjä voidaan mitata rahassa. Strategisella tasolla vaikuttava design tuottaa parhaiten. Designia, kuten mitä tahansa muutakin yrityksen resurssia pitää kuitenkin osata johtaa oikealla tavalla. Harvalla pakkaus-päättäjällä on tähän koulutusta. On helpompi laskea myyntikampanjan vaikutus tulojen lisäykseen kuin arvioida uuden pakkauskonseptin tulonodotukset.

Pakkauksen rooli yrityksissä näkyi viime syksynä päättyneessä Helppo avata –keksintökilpailussa, joka etsi uudenlaisia ratkaisuja pakkausten toiminnallisuuteen ja käytettävyyteen. Voittajien joukossa ei näkynyt nimekkäitä brändejä.

Pienet toimijat näyttävätkin hyödyntäneen pakkauksen mahdollisuuksia isoja paremmin: pakkaus huomion vangitsijana ja tuotteen erilaistajana on mahdollistanut pääsyn markkinoille ilman muita markkinointipanostuksia.

Globaaleilla markkinoilla suomalaiset yritykset ovat näiden pienien firmojen asemassa. Kaupan hylly on totuuden hetki tuotteelle ja pakkaus usein ainoa mahdollisuus kommunikoida kuluttajan kanssa. Monet pakkauksista päättävät näkevät kuluttajat kuitenkin ennen kaikkea hinta-sensitiivisiksi. Pakkausten halutaan maksavan ”lähes ei mitään”, jotta tuote on houkutteleva.

Pakkauksen osuus keskihintaisen tuotteen kuluttajahinnasta onkin arvioni mukaan usein häviävän pieni. Massatuotetun keskikokoisen pahvipakkauksen hinnan voi esimerkiksi laskea sentteinä. Miksi investoida roskaan. Jälkikäyttömahdollisuuksia on harvoin ajateltu, vaikka brändinäkyvyyden säilyminen kuluttajan kotona voisi olla televisiomainostakin vaikuttavampi.

Minimaalisen rahallisen panostuksen takia moni pakkausinnovaatio jää toteuttamatta. Sellaisetkin, jotka saattaisivat minimoida pakkauksen koon tai maksimoida ympäristöystävällisyyden.

Vastuu siirtyykin meille kuluttajille. Voimme äänestää kukkaroillamme ja ostaa pelkkien tuotteiden sijasta tuote-pakkaus-yhdistelmiä, jotka sopivat arvoihimme. Esimerkiksi arkeamme helpottavin ei ole aina ekologisin. Amerikka hukkuu roskaan vain, koska viitseliäisyys on vähäistä. Japanissa taas ihastuttava palvelukulttuuri suosii lähes ylipakkaamista, joskin maksimoi myös pakkausten helppokäyttöisyyden. Ekologisin pakkaushan on pakkaamatta jättäminen.

”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”. Pitkän tähtäimen panostukset maksavat itsensä takaisin, uskoivat jo esi-isämme. Jos peräänkuulutamme asennetta yrityksiltä, tulee meidän myös yksilöinä olla valmiita panostamaan ajateltuihin konsepteihin ja unohtaa kertakäyttökulttuuri.

*lyhennetty versio julkaistu Hesarissa 24.7.2009

Tulevaisuuden pakkaus osa 1

Ostatko tuotteita, joita et tarvitse vain koska niiden pakkaus on kertakaikkiaan niin ihana, että se pitää saada osaksi sisustusta?


Minulle estetiikka, pienet ihastukset kotona ovat arjen iloja.
Pöydälläni on teetä, suklaata, pipareita, tulitikkuja, mysliä... lista olisi loputon, jos kuvaisin kaikki ihanat pakkaukset, joihin olen kaupassa rakastunut. Ja jotka nyt täyttävät kotini pöydät ja hyllyt.

Amerikkalainen luomu-kauppa Wholefoods on todellinen pakkaus-rakastajien turmio. Jokainen tuote siellä on pakattu toinen toistaan kauniimpiin kääröihin.

Miksei meillä suomessakin arjen tuotteet voisi olla houkuttelevissa, esteettisissä pakkauksissa?

Sellaisissa, jotka vielä olisivat japanilaiseen tyyliin pakattu helposti avattaviksi, vähän jätettä tuottaviksi tai helposti uudelleen suljettaviksi ja avattaviksi. Sellaisiksi, että jokainen tuote on unelma käyttää kun sitä suojaava pakkaus nostaa kauneudellaan hymyn huulille sekä sopii käteen ja käyttöön erinomaisesti.

Kaunishan ei maksa sen enempää kuin rumakaan. Toimivuuskin yleensä saavuttaa niin suuren suosion ollessaan kilpailijoita parempi, että innovaatiot maksavat itsensä takaisin suuremman yleisön kautta.

Haluan parempia pakkauksia. Kiitos heti!

Minä tahdon elämyksiä!

Minkälaista on shoppailu? Testasin marketin elämyksellisyyttä vaateostoksilla. Ahtaita sovituskoppeja; ei henkilökuntaa; oikeita kokoja ehkä, ehkä ei. Rekit täyteen ahdettuina niin, että kiskomalla voi onnekas saada paidan ostoskoriin.



Tämäkö on sitä elämyksellistä kauppaa?
Monille kauppaketjujen vetäjille tiettävästi. Suomalaisista suurin osa hankkii vaatteensa marketeista - ja näiden markettien johto on päättänyt, että homma toimii erinomaisesti, mitä sitä muuttamaan ihmisten kaipuiden takia.

Visioin Stanfordin yliopistossa SAP:lle tulevaisuuden kauppaa.

Haaveilin kaupasta, jossa tuotteet esitellään mallinukkejen päällä asukokonaisuuksittain. "Ai kas, tuon hameen voi yhdistellä noiden paitojen kanssa."

Vaatteita ei tarvitsisi kuljetella ympäriinsä käsivarret väsyksissä (ja vaatteet rypyssä) vaan koodien kuvaaminen kännykällä toimittaisi valintani oikeassa koossa sovituskoppiin odottamaan. Myymälä ei siis varastoisi kaikkia kokoja myyntialueella, vaan tehokkaassa varastossa - miksi ihmeessä minun pitäisi olla keskellä kauppojen logistisia ongelmia!

Sovituskopeissa ympäristö muuttuisi sen mukaan minkälainen mielentila sovittajalla sillä hetkellä sattuu olemaan. Mutta ympäristön voisi muuttaa myös sen mukaan missä sovittamiaan vaatteita ajattelee käyttävänsä: coctail-mekko, sopiiko se hienoille kutsuille?

Ystäviin voisi ottaa yhteyttä kameran ja puhelimen välityksellä, olivatpa he kotona tai toisessa sovituskopissa.

Myös stylistit ja neuvojat, heitä näkisi nyt muuallakin kuin televisio-ohjelmissa. Napin painallus, ja ekspertti tulisi kameran välityksellä kertomaan istuuko vaate, ja onko se tyylikäs vain menneiden päivien lumia.



Olisiko tämä elämyksellisyyttä, jota sinä kaipaisit?
Usko tai älä: tämä kaikki olisi jo tänään mahdollista.

Onko kuluttajilla valtaa?

Väitetään, että suunnittelijoiden valta on siirtynyt kuluttajille. Designerit eivät enää yksipuolisesti kykene hallitsemaan tuotteita, vaan tuotteita kohtaan tunnettu viha ja rakkaus - tai muut ilmiöt merkkien ja vempeleiden ympärillä, syntyvät markkinoijien ja tekijöiden ulottumattomissa. Joskus salakavalasti, jopa vastoin brändien arvoja.

Mutta onko meillä kuluttajilla todella valta? Voimme äänestää rahalla ja valita tuotteita, joiden koemme tuottavan vastinetta. Usein kokemukseni mukaan tyydymme kuitenkin vain siihen mihin rahamme riittävät, ja kiroamme halpojen tuotteiden huonoja ominaisuuksia ja keskiluokkaista muotokieltä. Lisäämme jätevuoria nopeiden hylkäyksien vuoksi, jätämme äänestämättä ahneuden takia.

Entäpä elinympäristömme. Mitä kun arkeemme tunkeutuu näkymiä ja funktioita, joista emme voi äänestää? Keskiluokkaiset muodot valtaavat kaupungit jäädäkseen ja kauppareissut ovat masentavia, mutta pakollisia.

Alepa, Siwa, Citymarket ja Prisma. Kaikki samanlaisia kylmiä, persoonattomia halleja, joista on vaikea löytää nopeasti mitä haluaa. Tai inspiroitua, kokea positiivisia elämyksiä. Onko todella minun vallassani käydä kaupassa, joka miellyttää minua? Suomessahan ei ole edes mitään vaihtoehtoja. Meillä on loistava logistinen ketju, sanovat suomalaiset kauppiaat.

Helsinkiin rakennettiin paraatipaikalle uusi kauppakeskus. Kamppi, logistiikaltaan erinomainen valinta. Estettisyydeltään maalaisenkin vieroksuma, sisällölliseltä tunnelmaltaan ja elämyksellisyydeltään täysi surkeus. Ja kaupallisuus, sekään ei taida olla kovin onnistunut. Bilbaon Guggenheim-museo: eihän me nyt Helsinkiin sellaista tarvita, mehän olemme jo maailmankartalla, sanoivat Helsingin herrat.

Valta on näin päättäjillä: me emme voi pakottaa bisnestä erilaistumaan ja kohtelemaan meitä yksilönä. Emme voi asentaa markkinointijohtajalle hyvää makua, jos häneltä se puuttuu. Emme voi pakottaa yrityksiä tuottamaan kauniita pakkauksia tai myymälöitä, jos he ymmärtävät vain excel-taulukoita - eivätkä usko designin maksavan itse itseään takaisin oikealla strategialla. Me voimme vain toivoa, että joku päivä näin tulee käymään, päättäjät alkavat ymmärtämään.

Useimmiten saamme iloa kun joku ulkolainen, huolellisesti merkkinsä maailman rakentanut toimija yltää ketjuillansa kaukaiseen Suomeen. Silloin meille tulee valinnanvaraa - eikä huonosti toimivia, rumia tai käytettävyydeltään surkeita tuotteita enää tarvitse ostaa saatavuusongelman takia.

Kampin mitäänsanomattomasta arkkitehtuuristakin voidaan päästä eroon, mikäli Hollannin rakennusmalli otetaan Suomessa käyttöön: käyttökelvottomat rakennukset hävitetään ja tilalle rakennetaan uutta. Ehkäpä sitten meillekin kelpaa tunnetut arkkitehdit vetonauloja muovaamaan. Siitä huolimatta, että olemme niin erinomaisia tekemään kaiken itse.

Siihen asti, että rahamme riittävät erinomaisuuksiin, voimme olla ostamatta. Se on todellista äänestämistä, pitäytyä antamasta rahoja kenellekään huonolle silloin kun hyvään ei ole varaa. Kestävää kuluttamista on ostaa vain tavaroita, joita voi rakastaa kauan.

Tämä olisi myös ekologinen valinta rakentamisessa. Jos edellisillä sukupolvilla oli varaa rakentaa kaunista Helsinkiä, kerätkäämme mekin varoja tämän perinteen jatkamiseksi, mikäli rumuuden viljeleminen todella on rahasta kiinni.

P.s. voisihan julkirakentamista alkaa tekemään myös nolla-tuotolla. Tästäkin voivat päättää rohkea kaupunginisät ja -äidit. Jos pokkaa riittää.