27.5.2013

Kengät vs kengät?

 Nathalie Verlindenin Otto-kenkien valmistuksessa ei ole käytetty myrkkyjä, joten ne eivät aiheuta ainakaan ihottumia, kuten Ferm-Nielsen, Lievonen ja Viljanen toteavat useiden kenkien tekevän.


Eilen käytiin Pikkulinnun kaupan fb-sivuilla keskustelua lasten kenkien valinnasta.

Ajattelin koota hieman informaatiota aiheesta, sen verran tunteet kuumenivat, kylmenivät ja linkit lentelivät. Tarkat lukijat, älkää ottako mitään tässä jutussa esiintyvää totuutena, nämä ovat vain poimintoja asiantuntijoiden jutteluista.

Ihmisen jalat

Ihmisen jaloissa on kymmeniä luita ja lihaksia. Viime vuosina markkinoille tulleet "paljasjalkakengät" ovat syntyneet ajatuksesta, että jalat itsessään on luotu vaimentamaan, liikkumaan ja kestämään. Free-kenkien myötä jäi kauas ajatus, että jalka pitäisi kahlita tai sitä pitäisi ohjata johonkin tiettyyn asentoon.

Tätä samaa ideologiaa noudattaa uusimmat kenkäsuositukset myös lapsilla: lapsen jalka kehittyy oikein ja parhaiten ilman kenkiä.

Meidän leveysasteilla kengät kuitenkin tulevat tarpeeseen, jossain vaiheessa. Miten kengät tällöin tulisi valita?


Hyvä kenkä

Pieni jalka kasvaa ja kehittyy. Tärkeimmät kenkien ominaisuudet ovat, etteivät ne purista mistään. Puristusta voi estää:

- ostamalla tarpeeksi isot kengät
- ostamalla oikeanlaisen lesti
- ostamalla laadukkaan kengän

Tarpeeksi iso kenkä tarkoittaa väljyyttä varpaille. Suositus on 10-15mm seisoen mitattuun jalkaan lisäpituutta, mutta kesäkenkiä juuri ostaneet ovat ehkä huomanneet, että tarrattomissa ja nauhattomissa tennareissa ei kasvuvaraa voi ostaa samalla tavalla kuin korkealle ulottuvissa talvikengissä. Varrettomissa kengissä kanta ei saa nousta eikä kenkä "aueta" takaosasta, eli muodostaa tyhjiä aukkoja kantapään ympärille lapsen kävellessä.

Taaperolle parhaat kesäkengät ovatkin tarralliset tai nauhalliset, joissa varpaat saavat olla vapaasti. Kengät eivät saa puristaa varpaita lyttyyn, mutta kasvuvaraa ei saa ottaa liikaa ja uhrata kävelymukavuutta. Kärjen muoto ei saisi olla liian suippo, sillä lapsen varpaat ovat luonnostaan hyvin leveällä.

Oikean kokoinen kenkä voi olla dilemma: tarpeeksi iso kenkä tänään ei ole välttämättä tarpeeksi iso kuukauden päästä. Etenkin juuri kävelemään opettelevien lasten jalat kasvavat hurjaa vauhtia kun jalka painon alla painautuu lähemmäksi maata. 2-vuotiaan jalka kasvaa vuodessa n. 20mm, joka tarkoittaa kolmea kokoa! Jalan koko muuttuu päivän aikana n. 5% ja jalkaterien kokoero voi olla jopa yhden koon verran.

Kenkien sopivuus pitäisikin mitata tarpeeksi tiheään, jotta lapsella on aina sopivan kokoinen kenkä, eikä hän ehdi pilata jalkaansa liian pienillä kengillä kävellen..

Pituuden lisäksi myös kengän muodolla on väliä. Oikeanlainen lesti tarkoittaa, että jalan malli otetaan pituuden lisäksi huomioon. Korkealle jalkapöydälle pitää olla tarpeeksi korkeutta, leveälle jalalle leveyttä.

Laadukas kenkä tarkoittaa, että kenkä ei väännä jalkoja vääriin asentoihin lapsen kävellessä. Jos kuvittelee, että tavoitteena on imitoida paljain jaloin kävelyä, voi myös kuvitella, että korot (Suri Cruisen vanhemmat, hyi teitä!), liian paksut ja vaimentavat pohjat, painava kenkä ja muut jalan luonnollista liikerataa vaikeuttavat kengän rakenteet ovat huonosta.

Laadukas kenkä ei hierrä tai purista jalkoja. Laadukas materiaali siis hengittää ja myötäilee jalkaa.

Ensikengät

Lueskelin aikoinaan ihmetellen keskustelupalstoja, joissa äidit pohtivat, voiko lapsen antaa kävellä paljain jaloin vai vääristääkö se jalan asennon. Olen luonnollisuuden kannattaja ja maalaisjärjellä päättelin, ettei meitä ihmisiä ole varmastikaan suunniteltu niin surkeasti, että tarvitsisimme oikein kehittyäksemme apuvälineitä.

Tämän vahvistavat monet asiantuntijat: lapsen jalka on parhaimmillaan ilman kenkiä.

Taaperon opetellessa kävelemään, kun kenkien aika tulee, on kengistä myös hyötyä: laadukas kenkä antaa tukea seisomisasentoon. Ensikengiksi suositellaan jalkineita, joissa kanta ja nilkka on tuettu, mutta joissa tukea ei ole niin, ettei nilkan omat lihakset pääse työskentelemään. Nilkan tuki tarkoittaa korotettua vartta ja kannan tuki kovikekuppia. Tosin toiset asiantuntijat puhuvat molempia näitä tukia vastaan.

Taaperoide ensikenkien valintaan pitäisi kiinnittää erittäin paljon huomiota, jottei kenkä lähde pakottamaan jalkaa väärään asentoon, ja jotta jalan lihakset toisaalta saavat kehittyä vapaasti. Kengän tehtävä on suojata kylmältä, joten saman aikainen tavoite antaa jalan olla mahdollisimman vapaasti ja tuoda sille suojaa ja lämpöä ovat haasteelliset.

Parhaiksi ensikengiksi suositellaan korkealaatuisia nahkakenkiä, joiden kärjessä on tarpeeksi tilaa ja jotka voidaan nauhoilla tai tarroilla kiristää sopiviksi. Pohja ei taaperollakaan saisi olla paksu vaan päkiän kohdalta taipuisa. Nahkapohjaa pidetään joustavana ja siksi erinomaisena valintana pienille jaloille. Kenkien pitäisi mahdollistaa varpaiden työskentely ja harjoittaa näin oikeiden lihasten käyttöä kengän sisälläkin.

Jos puhtaasti estetiikkaa ajateltaisiin, upeasti valmistettu nahkakenkä nahkapohjalla... onhan se vain mieletön elämys jo pitää sellaista kädessäkin! Sellaisen valitsisin mieluiten itsellenikin, jos Suomen säissä voisi nahkapohjissa pomppia milloin vain.

Taaperoiden kenkien kohdalla asiantuntijat muistuttavat, että liian isossa kengässä päkiän kohta siirtyy toisaalle kuin valmistaja on sen tarkoittanut, eikä kenkä välttämättä taivu oikeasta kohtaa.




Jalan virheasennot

Joukko Metropolian opiskelijoita on tehnyt erinomaisen näin maallikollekin sopivan opinnäytetyön Lasten ja Nuorten kenkien valinta, joka kertoo jalkojen virheasennoista. Suosittelisin sen lukemista jokaiselle lapselle kenkiä ostavalle. Siitä selviää, että esimerkiksi 50% varpaiden toimintakyvystä on heikentynyt 8-9 ikävuoteen mennessä kenkien käytön takia ja samasta syystä jo 3-vuotiailla esiintyy varpaiden virheasentoja.

"Luonnollista askellusta ei voi tapahtua pienessä, pehmustetussa laatikossa.", kirjoittavat Ferm-Nielsen, Lievonen ja Viljanen tekemässään materiaalissa lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon henkilökunnalle.

Summa summarum

Ensikengät ja kävelemään opettelevat ansaintsevat erinomaiset nahkakengät, jotka joustavat, mutta myös tukevat. Vanhemmat lapset, jotka eivät enää kaipaa nilkan tukemista taas tulisi pukea mahdollisimman ohutpohjaisiin kenkiin, jotka antavat jalan taipua luonnollisesti.


Kunpa kenkien valinta olisikin niin helppoa, että vain tekniset seikat pitäisi ottaa huomioon. Mutta kun valintadilemmassa mukaan tulevat vielä estetiikka ja hinta! Ja ekologisuus. Siinäpä sitä miettimään muuttujia. Lapsen jalan kehittyminen oikein on tietysti vaatimuslistan kärjessä ja siitä ei pitäisi tehdä kompromiseeja - edes tyylikkyyden vuoksi.

Lisää aiheesta:
Terveyskirjasto - Lapselle sopivan kengän koon määrittäminen
Tohtori.fi - Oikeanlaisen kengän valinta

Edellä mainituissa lähteissä on ristiriitoja aikaisemmin mainitun opinnäytetyön kanssa.

22.5.2013

Minä ja hän


Minä ja hän, pieni silmäteräni. Meistä on harvoin kuvia yhdessä, vaikka hän usein kainalossani köllöttääkin. Mutta nyt on! Ihana Mimmi kävi kuvaamassa meitä (ja vähän Pikkulinnun kaupan pahvituotteita).

Kiitos Mimmi!

21.5.2013

Vihreän teen voima


Tiesittekö, että ihmisessä syntyy joka päivä 10 000 syöpasolua? Ja tiesittekö, että on suuri joukko ruoka-aineita, jotka ovat erityisen hyviä auttamaan elimistöämme tuhoamaan niitä?

Suosittelen kaikille ravinnosta kiinnostuneille Richard Belivéaun kirjaa Ruokavalio ja Syöpä. Löytyy esimerkiksi Adlibriksestä, jossa myös herran muita opuksia.

Kirjasta selviää, että esimerkiksi kaikken korkealaatuisimmat vihreät teet ovat myrkkyä syöpäsoluille. Yksi Thé Huoneen korkealaatuisimmista vihreistä teistä on nimeltään Gyokuro. Kuultavan vihreänä kimmeltävä neste on jumalten juomaa kaikille aisteille. En ole koskaan juonut mitään niin ylevää ja nähnyt niin kaunista vihreän sävyä!

20.5.2013


Pikku-Pikkulintu on taas päässyt hattujen ja kassien makuun. Talvella oli monen kuukauden tauko, mutta pukeutumista rakastava tyyppi on palannut harrastuksensa pariin.

Tässä koko outfittinsa itse valinnut herra lähtee ulos. Vähän hävetti, mutta näillä mentiin.

Onneksi herra rakastui uusiin kesäpihakenkiinsä (nauhatennarit ovat no no, koska niitä ei voi pukea itse). Ei hamuile talvikauheuksia enää jalkaansa!

Eläköön kesä!

Seurasaaressa



Kävimme muutama päivä sitten Seurasaaressa syöttämässä oravia. Enimmäkseen seurassamme tepasteli kuitenkin kymmenkunta varista. Lokkejakin hyöri paikalla. Mutta ei ole lintua höyheniin katsominen - kelpasivat Pikkutyypille nuokin raakkujat erinomaisesti. Mietin ihan, että aina me aikuiset määrittelemme, mitkä eläimet ovat eksoottisia tai hyväksyttyjä ihailun kohteita. Ei tässä mitään eläintarhoja tarvita kun puluja tepastelee siellä täällä ja hanhia on kohta kaikki nurmikot tulvillaan.

Lopulta kieppui ympärillämme kaksi oravaistakin, joille saimme ojennella hasselpähkinöitä. Sekös oli elämys kun yksi haki pähkinän pikkutyypin kädeltä!

Lintuaiheinen visa:
Jos varis rakkuu ja sanoo raak raak, ankka vaakkuu ja sanoo vaak vaak, mitä sanoo lokki, kun se kirkuu? No kirkuu kirkuu! Näin on päätellyt Pikku-Pikkulintu ja äänekkäästi huutelee lokeille ulkona kävellessään. "Nyt se kuuli", tuumaa hän perään.

Niin kuuli.



19.5.2013

Ilkka Kytösalmen taidenäyttely


Näinkin sen voi tehdä: mainoksen. Ilkka (Ile) Kytösalmen taidenäyttelyn mainos tuli huomatuksi ja jätti lämpimän jäljen. Eikä tainnut maksaa Ilelle tai hänen taustajoukoilleen ylivoimaisen paljon. Ottakaahan mallia kaikki wannabee-pr-tyypit!

Innocent


Innocentia pidetään tämän hetken ehkä parhaiten rakennetuista uusista brändeistä. Jokainen tapaamani design- ja brändiekspertti ylistää sitä. Enkä voi väittää, että jättäisi ainakaan kylmäksi tämä promoauto. Tykkään.