30.12.2012

Pakkasella lämmittää keitto!


Chilijauhetta päälle, ja johan on lämmin tunnelma!

Maja



Pikku-Pikkulintu sai jouluyllätyksenä Kids on Roofin Casa Cabanan. Ja voi tuota onnea! Joululahjajunarata ja uusi maja ovat pitäneet pikkuherran kiireisinä. Välillä vähän junan rakennusta, lumen auraamista kiskojen tieltä ja sitten majaan lukemaan.

Tyyny ilmestyi siis ensimmäisenä majaan köllöttelyjä pehmustamaan. Aika liikuttavaa katsella kun toinen ryömii köllöttelemään pikku tyynylle ja on ihan hiljaa uppoutuneena satumaailmaan.

Mutta eihän pimeässä voi lukea! Niinpä asensin majaan Pupuenkelilampun (by Trousselier). Nyt se tosin roikkuu pää alaspäin kuin lepakko. Nyt kelpaa avata pariovet ja luikahtaa pesään inspiroitumaan omaan rauhaan.

Kukkuu, kuuluu tuon tuostakin Pikku-Pikkulinnun kurkatessa luukuista. Ja äidin tietysti pitää kurkata takaisin. Ylös, alas, sivulle, taakse, ylös alas.. käy hyötyliikunnasta. Konjakkigraavilohen sulattelussa olisikin tekemistä.

29.12.2012

ALE


Ale-löytöjä? Keskityn tänä vuonna online-aleihin. En suoraan sanoen jaksa väentungosta, vaikka listalla olisi ihan tarvehankintojakin. Ainakin yksi kaason mekko on hakusessa Minttu-ystävän häihin tammikuulle. Outnetistä on jo tulossa iso kasa mekkoja sovitukseen. Samujinkin yksi ihanaakin ihanampi kolttu houkuttelee, vaan onkohan se tarpeeksi juhlava, jäin miettimään.

Pikkulinnun kaupassakin on alessa ajattomia ihanuuksia näin härdellihetkien kunniaksi. Pitää saada tilaa kohta saapuvalle keväälle.

Lisätty 30.12.
Tässä vielä mistä olen silmäillyt IHANIA aleja:
Pixie Market, NYC style -vaatteita
Creatures of Comfort, lempikauppani Los Angelesissa
La Casita de Wendy, ihania kuvituksia ja printtejä vaatteissa, myös lapsille
Papermash, teippejä, leimasimia, papereita (älkää tietystikään unohtako suomalaista Papershopia)
Mini Rodini, kun Pikkulinnun kauppaan saapuu ensimmäinen mallisto vasta parin viikon päästä
Modeerska Huset, uusi mallisto Pikkulinnun kaupassa keväällä, joten tyydytän vanhojen mallistojen hinkua alessa!





Jouluherkkuja


Olen äitiyslomalla ihan unohtanut miten paljon inspiroidun ihanista pakkauksista.

Saimme lahjaksi Pikku-Pikkulinnun kanssa kauneutta briteissä. Kyllä ne osaa. Private labelit toinen toistaan herkullisempia.

Olettekos nähneet tuota lastenruokaa ennen? Little Pasta Organics. Maistiaisia ei olla vielä tohdittu valmistaa, mutta purkki jo ilahduttaa, makuhermojakin. Entäpäs tee. En malta odottaa pimeää iltaa. Aion istuskella villasukat jalassa lahjakirjoja lukemassa.  Kiitos ihanalle Marielalle joululahjoista!

Nyt lähdemme testaamaan COSin alesta löytynyt villakauluria. Lumikinokset, täältä me taas tullaan!

Happy holidays to me.

I've totally forgotten how I love great packaging design. Pure love. Can't wait to be back to the office after my maternity leave and get my hands on pack projects. 9 months to go.

We got treats from UK. And something from the COS sales for the Tiny Bird. Now we can enjoy the coldness outside and the beautiful winter days inside (mommy with a cup of warm tea - thank you Mariela!).

23.12.2012

Jo joutui joulun aika


Onpas ollut hoppu. Ihana hoppu. Kiitos vaan kaikki Pikkulinnun kaupan löytäneet! Sain hyvää harjoitusta joulun lahjakääröjä varten. Ja nyt on omienkin kullanmurujen, pikkuruisten ja ihanaisten lahjat saaneet paperin päälleen ja runoilut ylleen. Kotikin on joulukiiltävänä ja tuoksuisana toivottamassa aaton ilot luokseen.

Hyvää joulua. Rakastakaa ja lämmittäkää toisianne.





11.12.2012

Kunnon rattikelkka


Onnellinen uuden rattikelkan omistaja laski tänään menemään pitkin lumisia teitä. Tori.fi:stä löytyi rouvan lapsuudessa saama kelkka. Vähän maalia se kaipaa pintaan, mutta ehkäpä ensi talveksi... Nyt pitää päästä kiitämään kovaa kun lunta riittää!