2.4.2013
Pääsiäisen kevätvalo
Onko tämä lapista? Ei, kaivopuistossa ollaan. Minä ja karhuksi pukeutunut Pikku-Pikkulintu.
En ihmettele, jos joku miettii, onko täällä jääkarhuja. Mantereen eteläisin kolkka.
1.4.2013
On aika istuttaa, taimet kasvamaan!
Kohta vihertää ikioma ryytimaa!
Ikeasta tarttui matkaan SOCKER-kasvihuone. Pettymyksekseni sen läpinäkyvät seinät ovat pleksiä eikä lasia. Mutta lapsen kanssa puuhatessa totesin jo heti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, ettei asia lienekään ihan huono asia...
Pikku-Pikkulintu istutti vihannekset kasvimaahan, seuraavana päivänä sai pikku purkit sisäänsä multaa ja siemenet. Pian maistelemme toivottavasti basilikaa, korianteria, sitruunamelissaa... ja mitähän muuta sinne tulinkaan laittaneeksi!
Pienet idut näkyvät jo.
Kenkiä
Olen kenkähullu. RAKASTAN kauniita kenkiä. Yleensä se tarkoittaa, että rakastan kaupan kalleimpia kenkiä, ja lähden kotiin tyhjin käsin.
Pääsiäisenä siivosin kaapit. Ainakin melkein kaikki. Prosessista voisi tehdä toisen postauksen. Kummasti kun kaapit siistiytyy sisältä, ympäristö näyttää hetki hetkeltä sekaisemmalta. Vaatteita on vielä käymättä läpi, mutta kirpparikassit pullistelee jo.
Vaikka PITÄISIN kovasti ajatuksesta, että yksi tavara sisään, yksi ulos, tulee sitä harvoin noudatettua. Tänään kuitenkin raaskin luopua (vain) ruskeista täti-moonika-vintage-kengistä -olen sortunut keräilemään niitä kaappeihin, vaikka monet ovat jo varttuneelle jalalle liian pieniä. Kaikilla kun on tarina. Nämä poistolistalle joutuneet ostin 2008 San Franciscosta sihteeri-lookiin.
Mutta sain minä jotain tilallekin: Nathalie Verlindenin nilkkurit. Menninkäisnilkkurit. Tonttukengät.
Pikku-Pikkulintu sai aurinkovärejä. Ja kummityttö liekit. Muutamia pareja kaupassakin, mutta vain yksi joka kokoa. Sain suunnitella kevätmalliston värit kenkiin itse, oli ihanaakin ihanampaa puuhaa.
Ja ah tätä laatua. Pohjaa voisi sivellä poskea vasten, niin pehmeältä tuntuu nahka. Mikä tarkoittaa, että käyn hetimmiten laittamassa kumiset puolipohjat. Lastenkengät tilasin sentään kumipohjilla. Mutta jotenkin se nahkapohja vain tuntuu niin ylelliseltä, etten heti raaskinut sitä peittää. Edes hetken saa silitellä pehmyttä ;)
6.3.2013
3.2.2013
Bobo Choses
Miksei näitä tehdä isommassa koossa? No en nyt tarkoita itseäni vaan Pikku-Pikkulintua. Kyllä minä nämä pojallekin stailaisin.
Ehkä pitää hänen Päivi-nukelleen ostaa yhdet koossa mini. Päiväni nimittäin söpöytyy viidellä sadalla prosentilla kun katselen näitä. Bobo Choses ja Jean Gustav -kokoelma on vihdoinkin täällä!!
Tunnisteet:
ihania tuotteita,
Lapset,
muoti,
online-kauppa
2.2.2013
Luonnontieteellinen museo
Koska näit viimeksi maailman kaikki eläimet?
Me ihastelimme Pikku-Pikkulinnun kanssa tänään jo toistamiseen tänä vuonna Afrikan petoja ja Suomen luonnon ihmeitä. Ja dinosauruksia. Nimittäin Helsingin luonnontieteellisessä museossa.
Ja ylistämme paikkaa myös toisen kerran jälkeen.
No, eivät ne eläimet nyt hirnu ja karju. Tai kauheasti liikukaan. Kuolleitahan ne. Ja niistä täytetyistä kuolleista eläimistä voi olla montaa mieltä. Mutta ei tässä sentään olla kenenkään kotona katsomassa omia metsästyssaavutuksia.
Näyttely on todella hienosti rakennettu ja talo itsessään komia. Ja niin iso, että kerralla ei näe kuin kolmanneksen, tai enintään puolet.
Ja mikä parasta: kun ulkona lilluu loska ja taivaasta tulee märkiä rättejä, sisällä museossa säilyy pienet ja isot jalat kuivina, vaikka juoksee ja kiipeilee yllin kyllin. Näyttelyn upeus on siinäkin, että mihinkään ei tarvitse kieltä koskemasta. Laatikkoja saa avata, luukkuja nostella, ja poroa voi tuijottaa ihan liki - lasin läpi. En keksi minkä ikäinen ei täällä innostuisi elämästä ja maailmasta. Minä ainakin. Ja Pikku-Pikkulintu 1 v 9 kk, joka juoksi ihmetellessään vähintäänkin maratonin.
Aiomme mennä heti kahden viikon kuluttua uudestaan. Elmeri-norsu aulassa toivottaa tervetulleeksi.
Spa moments
Tiesittekö, että Tukhomasta vartin taksimatkan päässä on ehkä skandien ihanin spa? Tai ainakin ihanin japanilainen hetki Helsingistä länteen? Minä en tiennyt. Yasuragi Spa.
Mutta nyt se on koettu. Nautittu. Rentouduttu, rakastuttu.
Ylellinen huone omalla japanilaisella kylvyllä (ja palvelijalla!!), illallinen tatamilla istuen, unet vähän kuin siskonpedillä sängyt vieri vieressä lattialla. Paljon tyttöjen juttua, elämän ihmettelyä ja maailman parantamista. Ja jooga-hieronta rasittuneille lihaksille (entäs sitten mielelle!).
Ja kylpylä. Ihan kuin japanilainen onseng. Puiset kipot istumasuihkuissa ja rätti pään päälle kylpyyn. Ulkona pakkasessa varpaiden heiluttelua ja laivojen ihailua kun ne ajavat Hasseluddenin kapeikon läpi. Rentoutumishuoneessa tuoreita hedelmiä, spirulina-teetä ja keinuvat tuolit. Kuin äidin sylissä lapsena.
Pala taivasta. Suosittelen.
15 minutes from Stockholm to the south is a bite of (japanese) heaven: Yasuragi spa. I had an opportunity to spend one of my best spa moment with dear two girl friends there. And loved it. Absolutely. Our private suite was beyond expectations with great views to the sea, a private bath and a hostess. Yasuragi, I love you!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










