22.9.2009

Luovat ajatukset arvon nostajina

Saku Tuominen luennoi Aalto Design Factorylla järjestetyssä MIND-seminaarissa, että suomalaiset ovat innokaita ideoimaan, mutta vastentahtoisia tekemään. Hänen mukaansa alkupäässä ollaan luovia ja ideoidaan, mutta asioiden toteuttamista ei kukaan ota vatuulleen.

Olemme luovia miettimään miten pystymme välttämään työn tekemistä. Tästä huolimatta Tuominen myös esitti, että tartumme ensimmäiseen mieleemme tulevaan ideaan, ja pyrimme tuhatta ja sataa sitä toteuttamaan.

Olemmeko siis huonoja ideoijia, vai huonoja toteuttajia?

Haluavatko suomalaiset oikeasti välttyä työn tekemiseltä? Eikö tämä tarkoittaisi, että olemme ihan muuta kuin protestanttinen työetiikka, jossa puurretaan alusta loppuun asti valittamatta ja työtä kyseenalaistamatta.

Uskon, että haluamme kyllä päästä kaikesta mahdollisimman helposti, tämän me nuori sukupolvi olemme tuoneet vanhempiemme puurtavaan arkeen. Halutaan välttyä liialta työltä, "jos menee näin hyvin, miksi muuttaa toimintatapaa, tälläkin homma pyörii?"

Tällöin toiminnan pääasiaksi tulee kuitenkin työntekijöiden hyvinvointi eikä asiakkaiden arvon luominen. Eihän nyt prosesseja kannata muuttaa, jos se tarkoittaa enemmän työtä työntekijöille. Eihän se ole tehokkuutta! Saatetaan vaikka joutua palkkaamaan joku uusi.

Me olemme tehokkuuden ja kustannusten minimoinnin valtio. Teemme mielellämme prosesseja papereille, mutta niiden tuominen käytäntöön viimeistään prakaa: joudutaan oikeasti näkemään vaivaa ja muuttamaan asioita.

"Suustamme tulee jatkuvasti lauseita, jotka taistelevat tekemistä vastaan", sanoo Saku Tuominen.

Ideoiden voitaisiin siis nähdä toimivan muuttajina. Ideoihin liittyy aina uskallus tehdä asiat loppuun asti. Eikä mullistavia ideoita voida toteuttaa riskien minimoinnin periaatteella - ne pitää nähdä mahdollisuuksien maksimoinnin näkökulmasta.

Mahdollisuuksien maksimointi vaatii aikaa, aikaa ideoinnille ja aikaa oikean idean toteuttamisesi. Aikaa pikkutarkan toteutuksen tekemiseen. Tärkeinpänä loistaa kuitenkin oikean ongelman löytäminen: ideat, jotka eivät ratkaise todellisia ongelmia eivät ole innovaatioita. Siksi luovien ajatuksien synnyttämisessä ja uudenlaisen arvon luomisessa on tärkeintä löytää oikeita kysymyksiä, ei vain oikeita vastauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti