Safe Banking osa III

Olen yrittänyt vaihtaa online-pankissa osoitettani. Tällä hetkellä kun postit tulevat työpaikalleni.

Ihmettelin kauan miksei homma onnistunut: online-shoppailussa tuli aina sama ongelma vastaan - postiosoitteeni oli muka väärä. Lopulta tajusin, että minun pitää laittaa työpaikkani osoite, siitä huolimatta, että olin jo 2 kertaa vaihtanut osoitteen nettipankissa.

Toisella kerralla osoitteenmuutosta tehdessäni vielä kuvittelin, että jostain kummasta nettiyhteyden katkeamisesta, tai minusta riippumattomasta syystä edellinen osoitteenmuutos ei mennyt läpi.

Nyt minulle selkesi, että kyse onkin vain "pankkiturvallisuudesta". Olen liian monta kertaa vaihtanut osoitteeni, ja tästä syystä tällä kertaa se on tehtävä pankissa.

"Mitä ihmettä", kirjoitin asiakaspalveluun. "Jos rahani ovat turvassa nettipankissa, miten ei ole turvallista tehdä osoitteenmuutosta siellä".

"Dear Ms., olet niin vähän aikaa sitten muuttanut osoitteesi, että tällä kertaa turvallisuussyistä pyydämme teitä lähettämään kirjeitse osoitteenmuutoksen, tai vierailemaan lähimmässä konttorissamme".

En antanut periksi. Lähetin kiukkuisia viestejä "jos ette usko, että se olen minä, joka täällä haluaa muuttaa osoitteensa, miten voitte antaa minun tehdä tilisiirtoja ja maksaa laskuja?". Edellisiä tehdessä kun ei kysytä enempää salasanoja kuin osoitteenvaihdossa. Olen siis sisällä nettipankissani, ja voin hallita sieltä osoitetta ja rahojeni elämää.

Uskomatonta... Päätin olla antamatta perille, koska maalaisjärkeni ei vain ymmärrä miksi minun pitäisi vaivautua lylleröimään pankkivirkailijan luo - jos online-pankki kerta on olemassa. Vastaanotan postini siis tulevaisuudessakin työpaikalleni. Mur.

Help, I need help

Ei, en minä ole sairas, kiitos ajatuksesta. Voin erinomaisesti.

Mutta haastattelin tänään Help Remedies -nimisen yrityksen toimaria, johon otin yhteyttä humoristisesti nimetyltä nettisosoitteesta Help I Need Help.

Rakastan heidän pakkauksiaan. Pieniä, avattavia kuin kirjat, maatuvia (myös muovirengas). Ja, esteettisiä!

Eikä design lopu pakkauksiin: myös tuotteet on designattu. No, ehkä pelkästään värillä tai logolla, mutta brändätty silti.

En käytä päänsärkytabletteja, ja laastareitakin jaksan liimailla haavoihin harvoin. Mutta, jouduin ostamaan pari pakkausta, koska ne vain huusivat nimeäni niin kovaa!

Niin, toimari kertoi, että pakkauksia myydää monessa muussa paikassakin kuin apteekissa. Lifestyle-storesta minäkin omani ostin. Eipäs rumat pakkaukset ole kulkeutuneet Walgreensiä kauemmaksi...


p.s. turha nyt innostua "minäpäs alan tuomaan näitä Suomeen". Minä olen varannut sen kunnian jo itselleni.

Ah kaunista.

Ensimmäisellä kauppareissullani, no Whole Foodsiin tietysti, päätin ostaa vain ja ainoastaan kauniin näköisiä pakkauksia. Hyllyjen edessä jouduin miettimään melko pitkään, koska lähes kaikki kaupan valikoimissa on esteettisesti kutkuttavaa ja hykerryttävää.

Lasku oli melko suuri, mutta so what. Olisi se voinut olla yhtä mittava, vaikka purnukkani olisivat olleet yököttäviä, ajattelen.

Olen niin onnellinen, kun joka päivä kotiin tullessani käppäilen keittiön ihanan hyllyn ohi ja saan ajatella "kaunista".

Ruokapäiväkirja

Löysin erinomaisen ruokapäiväkirjan, johon pääsee ilmaiseksi mukaan. Bitelogissa voit kirjata syömäsi ruoka-aineet tai ateriat, jonka jälkeen saat yksityiskohtaisen analyysin syömästäsi ruuasta: kalorit, vitamiinit, hivenaineet... You name it.

Luo ensin itsellesi tili, ja siirry sitten Daily Diary -sivulle kirjaamaan syömisesi. Kirjoitettuasi ruoka-aineen nimen (muista, englanniksi), odota hetki kun tietokannasta etsitään ruokaa. Jos sitä ei löydy, voit luoda oman ruoka-aineen. Kaikki yleisimmät ruuat tietokannassa kuitenkin jo on ainakin minun ruokavaliooni liittyen.

Mahtava nähdä mitä aineita sitä ruuastaan saakaan. Ja laihduttajille tämä voi olla oiva keino nähdä mistä ne kalorit oikeastaan kertyvätkään. Oliiviöljy, pähkinät ja avokado kuuluvat kuitenkin kunnon laihduttajankin ruokalistalle, niistä ei saa tinkiä. Kakka-rasvat, sokerit ja valkoiset jauhot pannaan.

Erittäin helppo käyttää. Ja, söpön pinkki ;)

Tässä erään päivän hivenainelistani. Pitää muistaa, että amerikassa on monien aineiden saantisuositukset paljon korkeampia kuin Suomessa. Vaikka Kaliforniassa paistaa aurinko, on esimerkiksi D-vitamiini saannissa korkeammat rajat... Suomi-naiset: D-vitamiinia siis napaan!!

Taidetta ruokapöytään

Ihastuin näihin kattausalustoihin!
Pinkassa on montakymmentä erilaista Minnesotasta otettua valokuvaa, kaikissa pehmeän savuinen sinisävy. Juhla tai arki, minä haluaisin syödä näiden papereiden äärellä.

Place Mats by Bob's Your Uncle myydään useissa verkkokaupoissa, mm. Shoestringin sivuilla.

Tahrat tainnuksiin

Tänään pesin urakalla pyykkiä. Sen kunniaksi jaan hauskan sivun, josta voi tarkastaa erilaisten tahrojen poisto-ohjeita tekstiileistä. Jos aiheuttamaasi tahraa ei ole heti ensimmäisessä kuvassa (paina tahraa, ja saat sen poiston ohjeistuksen), klikkaa tiesi seuraavaan kuvaan.

Sivustolla on muitakin hauskoja vinkkejä pieniin ja suuriin ongelmiin!

I'm a Zipster!

Olen Zipster. Näin Zipcar-sivustolla sanotaan profiilini kohdalla.

Liityin Zipcar yhteisautonkäyttöön mietittyäni erilaisia vaihtoehtoja saada helposti auto käyttööni. Amerikassa kun julkinen liikenne ei aina ole kovin sujuvaa, tai laajalle kuljettavaa. Zipcar tarjosi parhaan mahdollisuuden käyttää autoa juuri silloin kun sitä tarvitsen - en joudu maksamaan kalliita parkkimaksuja tai vuokraa ajalta, jolloin en autoa tarvi. Niin ja parkkiruudun etsiminen voi olla aika työn takana, jos ei vuokraa kuukausittaista autotalliruutua.

Zipcar toimii seuraavasti.

1. Varaan netissä itselleni auton haluamakseni ajaksi - voin valita mieleiseni mallin ja noutopaikan. Laskutus on joko tunnin, tai milloin edullisempaa, vuorokauden mukaan. Hintaan sisältyy bensa 180 mailiin asti.

2. Käppäilen parkkialueelle, jossa nouto-autoni sijaitsee. Yksi noutoalue sijaitsee vain muutama kortteli kodistani.

3. Näytän ikkunan ulkopuolella Zipcar-korttiani. Kortin vilautus aukaisee ovet.

4. Auton avain sijaitsee sisällä, ratin viereen kiinnitetyssä vaijerissa.


Brum brum, eikun kaasuttelemaan. Auton ovet suljen kortilla - auton avain on aina sisällä. Palautus on minuutilleen tarkkaa ja auton tankki pitää olla vähintään neljännesosa pullollaan bensaa. Tankkaukset hoidetaan aurinkolippaan kiinnitetyllä Zipcarin bensakortilla.

Maksan siis todellakin vain oman käyttöni/ varaukseni mukaan. I love it!

Suomalaiset markkinoijat ja tuotteistajat voisivat muuten ottaa opiksi: jokainen auto on nimetty hauskalla, persoonallisella nimellä. Minun ei siis tarvitse muistella rekisterinumeroa tai edes autoni merkkiä. Muistan vain "swoosh" tai jotain muuta hauskaa. Nokian käynnykät voisivat miettiä samaa lähestymistapaa. XKM55 tai muut kirjain-numeroyhdistelmät kun ovat äärimmäisen tylsää muisteltavaa.

MIND-seminaarin kick offissa 22.9.2009 Anssi Tuulenmäki heitti ilmoille ajatuksen innovaatiosta, joka hyödyntäisi parkkipaikkojen päivän paikoillaan seisovat autot. Eiköhän tämä ole juuri innovaatio tuosta: 20 vuoden päästä tuskin kukaan meistä omistaa omaa autoa. Paitsi ehkä Teemu Selänne ja muut arvoautojen harrastajat. Käyttöautojen suhteen uskon, että yhteisautoilu tulee suosioon. Toivon ainakin.

Geenimanipuloitua?

Amerikassa geenimanipulointia pidetään melkein vain ja yksinomaan järkevänä asiana ratkaista nälänhätä. Opettajani yliopistossa mainitsi, että geenimanipulaation avulla vältettiin 70-luvulla puute ruuasta.

Luomukaupoissa asenne on kuitenkin erilainen: lähes kaikissa pakkauksissa mainitaan, etteivät tuotteen raaka-aineet ole geenimanipuloituja.

Silti meitä eurooppalaisia pidetään hulluina. "Vastustavat uutta teknologiaa".

Naapurillani on melko suuri auringonkukka, ja mietin mitä ristipölytystä hän on käyttänyt lajikkeeseensa. Pitäisi ehkä salakuljettaa pari siementä kotiin ja alkaa tehdä businestä.

Ameriikassa poliisi ja palokunta on aina lähellä

Poliisin voi kutsua paikalle mistä vain. Kätevää naapuruston tarkkailussa!

Mistä tulikin mieleen parin vuoden takainen episodi kun kämppikseni Mr. Anders yritti selvittää uuden asumuksemme postinumeroa. Naapurit eivät edes avanneet ovea, yksi huuteli "I don't know you", jopa vastauksena kysymykseen "We'd just like to know our ZIP code, we're your new naighbours". Terkut Slaaveille.

Haisulta saa hyvää palvelua

Kulman takaa Haisun raflassa on ilmainen kuljetus kotiin!

Olen Design Preacher

Tämä on myös minun asiani. Katsokaa David Kellyn puheenvuoro Business Weekin sivuilta. Vain yleisellä tasolla design thinkingistä, mutta hyvin.

Kellyn sanoman lisäksi on mielestäni mielenkiintoista miten erilailla netti-lehdet kokoavat täällä itsensä. Sähköistä mediaa käytetään siellä laajalti, sen sijaan, että kopioitaisiin fyysisen lehden sisältö.

Tämä kuvastaa hyvin amerikan eroa: eri kanavissa käytetään hyväsi kanavan kaikkia mahdollisuuksia, ja luodaan lisäarvoa juuri sen kanavan mahdollistamalla tavalla. Suomessa kopioidaan sama sisältö ja palvelu, olipa kanava mikä tahansa.

No, minähän tietysti liioittelen. Mutta sehän on hauskinta ajattelussa, pieni musta-valkoisuus!

I love vintage

Sydämeni sulaa. Kahden korttelin päässä kotoani on monta sataa neliötä kauneutta vintagen ja antiikin muodossa. 50-luvun day bedit ja tuolit huutavat nimeäni!

Puhumattakaan japanilaisista lintu-teekupeista. Ja hinnat ovat amerikkalaisia, siis ostettavissa. Lukuunottamatta vaatteita, ne ovat jostain syystä törkeän hintaisia (mutta mielettömiä!!!!).

Rahalähetyksiä saa laittaa tulemaan tämän hyvän asian kannattamiseksi, kiitos.

*matkailijoille: kauppa löytyy Union St. & Buchanan, San Francisco

Allekirjoita, allekirjoita!

Amerikkalaisen vuokrasopimuksen paksuus on n. 10 mm.

Huoneiston varsinaisen vuokrasopimuksen lisäksi siihen kuuluu:

1. San Francisco Lead Hazard Notice Pre-1978 Dwellings
- tiedote asunnon sisältämistä lyijymateriaaleista

2. Disclosure of Information on Lead-Based Paint and Lead-Based Paint Hazards
- runoelma lyijymaalien kiroista ja lyijyn aiheuttamista tuhoista kuten erilaisista sairauksista

3. Mold Notification Addendum
- liitetieto homeesta

4. Asbestos Addendum
- liitetieto asbestista

5. Pest Control Disclosure
- tiedote tuholaistarkastuksesta

6. Informationa Brochure on California's Proposition 65 Warning
- esite taloa kosevista varoituksisa lain vaatiman pykälän mukaan
- lista erilaisista syöpää aiheuttavista asioista talossa

7. Bedbug Disclosure Addendum
- tiedote kirpuista

8. Apartment Rules and Regulations
- vasta aika monen paperin jälkeen asunnon säännöt

9. Notice of Non-Responsibility for Receitp of Delivery
- talossa on alakerrassa management, mutta heiltä ei kannata pyytää apua esimerkiksi pakettien vastaanotossa (tai missään muussakaan)

10. Resident Information form
- annan hätätilan varalta yhteyshenkilön, jolle hädästäni ilmoitetaan

Olen allekirjoittanut jokaisen paperin, ja lisäksi laittanut erilaisten listojen perään kymmeniä nimikirjaimiani puumerkeiksi.

Kaiken näiden allekirjoitusten jälkeen olen vakuuttanut, että mikäli sairastun syöpään, tai mihin tahansa muuhun vakvaan sairauteen, joka voi johtua talossa käytetyistä kemikaaleista ja myrkyllisistä materiaaleista, en tule vaatimaan rahallista korvausta omistajilta.

Olen myös vakuuttanut, että tarkastan onko asuntoni lähellä seksuaalirikoksista rangaistuja henkilöitä. Megan's Law - nimellä kulkeva laki on luotu suojaamaan lapsiperheitä - jotta naapurin kivan sedän luokse ei päästetä leikkimään, jos tiedetään hänen olevan epäilyttävä.

Allekirjoitusten yhteydessä olen lukenut sivu kaupalla, että talossa on käytetty lyijymaalia, asbestia, erilaisia syöpää aiheuttavia kemikaaleja....ettei niitä saa syödä. Really?

Super-banking

Kyllä amerikassa voi maksaa laskuja netissä, tai tehdä tilisiirtoja omalta kaverin tilille.

Vaan kun tilisiirron tekee, lähettää pankki ystävälle shekin. Ei suinkaan siirrä balanssia näkymään hänen tilillään.

Ystäväni siis odottaa postissa shekkiään ja kävelee sen kanssa pankkiin lunastaakseen sen. Ja tekee tämän jälkeen talletuksen, jos haluaa rahat tililleen.

On se kätevää tämä moderni pankkitoiminta!!

"Eikö suomessa ole vielä otettu käyttöön shekkejä?", kysyi eräs amerikkalainen minulta muutama vuosi sitten.

Safe-banking osa II

ARRRGH.

Muistin tämän entuudestaan, mutta sydän tykyttelee taas.

Online-pankkiin pääsee seuraavin keinoin internet-sivulta:

1. syötä oma keksimäsi käyttäjätunnus

2. valitse "salainen kuvasi". Jos tämä kuva ei näy vieraillessasi online-pankissa, sinun ei kannata tehdä tilisiirtoja tai maksaa laskuja.

Valitsen kuvaksi linnun ja nimeän sen. Tähän mennessä lintu on tervehtinyt minua aina syötettyäni käyttäjätunnukseni. Huh, kukaan ei siis vielä ole keksinyt salaista ID:täni.

3. syötä itse keksimäsi salasana. Siinä saa olla vain kirjaimia ja numeroita, vähintään 8 kappaletta.

Suomessa ei edes sähköpostit ole yhtä kehnosti suojattuja! Onneksi en ole rikas. Varastettavaa on tililläni varsin vähän.

Safe-banking osa I

"Soitatte online-palveluumme ja pyydätte heitä vaihtamaan online-pankin salasanan", sanoo pankkimies.

"Mitä tietoja minulla täytyy olla sen tekemiseksi", kysyn, kerrankin valmistautuen täydelliseen puheluun. Jos puhelun aikana linja odottaa liian kauan, heittää robotti ulos, tai vähintäänkin palvelun alkuun. Virkailijan kanssa kun pääsee puhumaan vasta useiden robotin kanssa käytyjen keskustelujen kautta.

"Ei mitään muuta kuin pankkikorttisi numero".

Huudan kauhistuneena. Tämähän on täysin epä-turvallista!

"Ei ole", kertoo pankkivirkailija veikeänä. "Kukaan ei katsos voi tietää äitisi tyttönimeä!".

......

Näppäilen pankkikorttini numeron ja kerron äitini tyttönimen. Pim. Voisin siirtää rahaa, muutta osoitetta, tai mitä tahansa tiliini liittyvää.

Saisiko tällaisella Suomessa uusittua edes kirjaston kirjoja? Verotoimistosta ja Ajoneuvohallintokeskuksesta ei voida ainakaan lähettää asioita edes sähköpostitse, vaikka kertoisi isän äidinkin tyttönimen.

Varmuuden vuoksi kokeilen kuinka monta googlausta minun täytyy tehdä selvittääkseni äitini tyttönimen. Aika monta, en jaksa loppuun asti. Onneksi.

Shoppailusta elämänsisältöä?

Amerikkalaiset rakastavat shoppailua. Kauppaympäristöihin panostetaan, myyjät hymyilevät ja hinnat ovat halpoja. Kukapa ei.

Shoppailusta tulisi täällä helposti elämäntapa. Jotkut kauppakeskukset muistuttavat jo ulkonäöltäänkin kirkkoja, sielulle rauhaa ja elämänsisältöä luovia pyhättöjä. Puitteet jylhän korkeissa rakennuksissa ovat jo valmiina, joten nykyihmiset voivat hyvin perustaa olemassaolonsa tavaroiden kahmimiselle ja rahan vaihdannalle.


Taide-elämyksiä hakevatkin saavat shoppailusta mielihyvää. Näyteikkunat, jotka eivät ole pelkkiä tuotteiden ympärille rakennettuja somistuksia (lue: somaa, sievää, sisältöä värittävää), ovat luovuutta parhaimmillaan.

Myymäläsuunnittelussa on amerikan suurkaupungeissa vallalla huomiota herättävyyden lait: brändivärit eivät ole kaupan päävärejä, vaan ikkunat ja seinän sisällöt on loihdittu kuvastamaan "syvällisempää" sanomaa. Tai ainakin viihdyttävämpää. Suunnittelun pohjana on mieleenpainuvan luominen, ei logon monistaminen. Mieltä ylentävää katsottavaa, myönnän!

En kuitenkaan ole varma selittääkö paraskaan myymäläsuunnittelu sitä, että miestenkin sanotaan täällä sortuvan mood-shoppingiin. Jos ihmissuhde rassaa tai laskut kaatuvat päälle, amerikkalainen lähtee tuhlailemaan, olipa mies tai nainen.

Voisitteko kuvitella raavasta suomalaista ostelemassa itselleen boksereita, televisiota tai uutta bemaria, koska tyttöystävä oli ilkeä?

Seuraa aikaa. Huolitellusti.

Eksyin hienosto-tavaratalo Neiman Marcusille. Minun palkkatuloillani brändin tiloihin ei olisi edes asiaa. Pradat, Escadat ja Chanelit vain vilahtelevat silmissä.

Edes luotolla haaveilu ei onnistu köyhällistöltä: Visa-kortti ei käy maksuvälineenä lainkaan, master menettelee joten kuten, parhaimman palveun saa Amexilla.

Tällä kertaa en kuitenkaan mennyt hypistelemään huumannuttavia villoja ja silkkejä. Suuntasin lounaalle. Neiman Marcusin ruokalistaa katsoessa ei yllätyksekseni vatsaa pistellyt lainkaan. Lounakeitto maksoi kuusi dollaria, siis alle vitosen euroissa. Wow.

Olin selkeästi ravintolan nuorin. Kaikki muut olivat sormusten, kassien ja kenkien perusteella San Franciscon silmäätekevimmästä päästä. Huoliteltuja huulipunia, tarkkaan suittuja haivenia kaljujen peittona, ranskalaiset manikyyrit viimeisen päälle.

Viereisessä pöydässäni istui kuitenkin ilmestyksistä mielenkiintoisin. Täydellisessä sotavarustuksessa oleva vanhempi rouva. Havaitsin, että hänellä oli kuulokkeet päässä (täysin asuun sopimaton lisäke) ja ryhdyin tarkkailemaan mihin ne johtivat. iPodiin? Ei. iPhoneen? Ei todellakaan.

Rouva kuunteli Amazonin viimeisintä ilmestystä: äänikirjaa. Välillä hän teki muistiinpanoja laitteeseensa, joka oli verhottu punaisiin nahkakansiin (sitä rouva piteli erittäin seksikkäästi käsissään).

Mummo, joka seuraa aikaansa! Kyllä kelpaa olla Silicon Valleyssa. Täällä kaikki on mummoillekin mahdollista!