Huh hellettä!

lähde: www.foundmark.com

"Sinä olet siellä kuumassa palmujen alla", hihkuu testkari Suomesta. "Lähdet juuri sopivaan aikaan, me jäämme tänne kylmään ja pimeään". Niinhän minä haluaisin teidän luulevan.

San Franciscon kadut ovat kaukana palmurannasta, mutta Kalifornian merelliset tuulet yltävät tänne kyllä. Kuljin läpi viiman hostelliin klo 18 aikaan laskeutuneessa hämärässä. Viima tuntuu sisälläkin ja totean, että pieni 30 cm leveä 1800-luvun patteri ei ole ollut toiminnassa tällä vuosituhannella.

"Ethän sinä voi palella täällä - olet Suomesta!", toteaa kalifornialainen ystäväni (lue: "Sinähän tulet ikuisen jään maasta ja olet tottunut pitämään järjetöntä pakkastain lämpimänä ilmana".)

Käydessäni nukkumaan, täällä palmujen ja ikuisen surffi-hymyn maassa, puen päälleni pitkät legginsit, paksun hupparin ja silkkiset ylipolven sukat, ja käyn sykkyrälle paksun peiton alle. Yöllä vetäisen vielä villasukat jalkaan.

Yrmistän viime hetken päätökselleni keventää matkalaukkua ja jättää pitkähihainen trikoopaita ja silkkiset pyjamahousut kotiin - minähän menen pikkushortsien leveysasteille, perustelin itselleni. Muutamat korkokengät ja hapsuhameet olisin kyllä voinut eliminoida, totean nyt.

Aamuyöstä olo on hikinen, myönnetään, mutta ilmassa ei ole edelleenkään tippaakaan kuumuutta. iPhonen sääennuste lupaa tiistaiksi Helsinkiin ja San Franciscoon samaa lämpötilaa.

It's Trouble

"Trouble, an agriculture detector dog working for U.S. Customs"

Tapanani on jutella koirille. Isoille ja pienille. Olen vakuuttunut, että saan niihin kontaktin, ystävällisiä katseita karvakavereiltani.

San Franciscon kentällä pieni ajokoiran näköinen luppakorva lähestyy laukkuani. "Oi miten söpö!", mietin, ja nostatan koirakeskustelu-ilmeen kasvoilleni.

"Onko teillä hedelmiä, vihanneksia, maata tai jotain istutettavaa mukananne", kysyy koiraa taluttava virkapukuinen nainen. "Ei ei", sanon. Johan minä olen rastittanut samat kysymykset tullikaavakkeesta ja vakuutellut maahantulotarkastuksessakin, että mitään luvatonta ei ole pyrkimässä mukanani suojamuurien Yhdysvaltoihin.

Pieni luppakorva haistelee kiinnostuneena kassejani ja lopulta istuu niiden eteen. Puna nousee kasvoilleni. Muistan sillä sekuntilla, että otin äidin pihalta noukittuja omenoita evääksi - ja kaksi punaista palleroista on vielä laukussani odottamassa herkuttelua. Koneessa vielä olin tunnelmoinut rasvaisten hollantilaisruokien jälkeen raikkasta rouskutteluhetkeä, unohtanut sen unen vallattua mieleni.

Kaivan häpeissäni laukkua ja nostan omenat virkailijan nähtäville. Koiruus saa samaan aikaan palkinnon löydöksestään. Sen toinen silmä harittaa ja mietin, onko työ sille todellakin iloista leikkiä, vai näyttääkö se minulle suruansa.

"Tarvitsen tullauslappunne ja joudun ottamaan omenat teiltä pois", virkailija sanoo.

Jään paikalleni odottamaan suurten laukujeni saapumista. Yhtäkkiä tajuan, että minulla on vielä joukko omenoita lisää toisessa pussissa. Ilmankos koira ei olisi halunnut jättää laukkujani.

Olen pihi, myönnetään. Mutta tuntuisi hullulta heittää hyviä omenoita roskiin. Kolme jäljellä. Jyrsin huomaamattomasti omenoita, kunnes lopulta ahdan niitä kiireesti posket täyteen. Yksi jää syömättä. Joudun eliminoimaan sen naisten vessassa. Toivon, ettei virkailija ole seurannut toimiani.

Odotan edelleen matkalaukkujani. Koira lähestyy minua uudestaan. Se jää taas istumaan laukkuni viereen. Virkailija vetää sen väkisin pois. Vakuutteluni on toiminut. Vaikka valehtelinkin: jo kolme kertaa.

Menen jonoon A, jossa laukkuni läpivalaistaan kun suurin osa muista matkustajistani valitsee jonon "ei tullattavaa". Sinipukuinen virkailija määräsi minut tarkastukseen.

"Koira taisi ottaa omenasi", sanoo läpivalaisija, ja päästää minut menemään.

Luovat ajatukset arvon nostajina

Saku Tuominen luennoi Aalto Design Factorylla järjestetyssä MIND-seminaarissa, että suomalaiset ovat innokaita ideoimaan, mutta vastentahtoisia tekemään. Hänen mukaansa alkupäässä ollaan luovia ja ideoidaan, mutta asioiden toteuttamista ei kukaan ota vatuulleen.

Olemme luovia miettimään miten pystymme välttämään työn tekemistä. Tästä huolimatta Tuominen myös esitti, että tartumme ensimmäiseen mieleemme tulevaan ideaan, ja pyrimme tuhatta ja sataa sitä toteuttamaan.

Olemmeko siis huonoja ideoijia, vai huonoja toteuttajia?

Haluavatko suomalaiset oikeasti välttyä työn tekemiseltä? Eikö tämä tarkoittaisi, että olemme ihan muuta kuin protestanttinen työetiikka, jossa puurretaan alusta loppuun asti valittamatta ja työtä kyseenalaistamatta.

Uskon, että haluamme kyllä päästä kaikesta mahdollisimman helposti, tämän me nuori sukupolvi olemme tuoneet vanhempiemme puurtavaan arkeen. Halutaan välttyä liialta työltä, "jos menee näin hyvin, miksi muuttaa toimintatapaa, tälläkin homma pyörii?"

Tällöin toiminnan pääasiaksi tulee kuitenkin työntekijöiden hyvinvointi eikä asiakkaiden arvon luominen. Eihän nyt prosesseja kannata muuttaa, jos se tarkoittaa enemmän työtä työntekijöille. Eihän se ole tehokkuutta! Saatetaan vaikka joutua palkkaamaan joku uusi.

Me olemme tehokkuuden ja kustannusten minimoinnin valtio. Teemme mielellämme prosesseja papereille, mutta niiden tuominen käytäntöön viimeistään prakaa: joudutaan oikeasti näkemään vaivaa ja muuttamaan asioita.

"Suustamme tulee jatkuvasti lauseita, jotka taistelevat tekemistä vastaan", sanoo Saku Tuominen.

Ideoiden voitaisiin siis nähdä toimivan muuttajina. Ideoihin liittyy aina uskallus tehdä asiat loppuun asti. Eikä mullistavia ideoita voida toteuttaa riskien minimoinnin periaatteella - ne pitää nähdä mahdollisuuksien maksimoinnin näkökulmasta.

Mahdollisuuksien maksimointi vaatii aikaa, aikaa ideoinnille ja aikaa oikean idean toteuttamisesi. Aikaa pikkutarkan toteutuksen tekemiseen. Tärkeinpänä loistaa kuitenkin oikean ongelman löytäminen: ideat, jotka eivät ratkaise todellisia ongelmia eivät ole innovaatioita. Siksi luovien ajatuksien synnyttämisessä ja uudenlaisen arvon luomisessa on tärkeintä löytää oikeita kysymyksiä, ei vain oikeita vastauksia.

Opas Menestykseen Japanissa Osa 4/5

Tänään käsittelemme pikaluennollamme tuotteiden pakkaamista. Siis pakkaamista silloin kun asiakas on ostanut tuotteen. Viis tuotteen omasta pakkauksesta, kuluttajalle on tuotettava lisäarvoa kaupan pakkauksilla.

1. Ostos on hyvä kääriä silkkipaperiin tai kaupan omaan ohueen paperiin.

2. Paperikäärö kiinnitetään teipillä. Teipin on hyvä olla korkealaatuinen, preeglattu tai vähintäänkin painettu versio kaupan logosta, nimestä, tai jostain hauskasta sloganista. Tässä voi tietysti jälleen käyttää suussa mukavalta tuntuvia englannin tai ranskankielisiä sana-yhdistelmiä. (ks. Pikaopas Menestykseen Japanissa Osa 1/5)

3. Korkealuokkaisessa kaupassa paperikäärö tietysti kääritään vielä käärettä suojaavaan silkkipaperiin. Jos haluat köyhäillä, voit kuitenkin jättää tämän kohdan tekemättä.

4. Kannettavissa kasseissa sinun kuitenkin tulee panostaa kaikki rahasi. Olipa ostos kahden sentin tai kahdensadan euron hintainen, tulee se asetella kauniisti paperiseen korkealuokkaiselta näyttävään kassiin.

5. Paperikassi kiinnitetään tarralla tai teipillä keskeltä kiinni. Mikäli käytät teippiä, paljastat tietysti nuukuutesi ja kaupan arrogantin ja köyhäilevän asenteen.

6. Koko komeuden kruunaa vielä pikkuruinen rusetti kantokahvan juuressa. Se pieni, puuttuva söpöyselementti.

7. Mikäli sataa, paperikassi pitää vielä sujauttaa läpinäkyvään muovipussiin, jottei se kastu. Ja läpinäkyvään tietysti, jotta liikkeen logo tai mainosviesti näkyy muille kuluttajille.

Biodiesel - vihreää vai veristä?

Kuva: Greenpeace

Neste Oil markkinoi bio-dieseliään puhtaana ja ympäristöystävällisempänä polttoaineena. Neste Oil Rallyssa Greenpeace oikaisi kuluttajien käsityksiä Nesteen bio-polttoaineesta suorin sanoin. Palmuöljyn tuotannon sanotaan tuhoavan sademetsiä ja uhkaavan koko maailman lisäksi useita eläinlajeja.

Neste Oil Rallyn palkintojenjaon aikana kaksi apina-naamareilla varustettua Greenpeace-aktivistia ripustivat palkintojenjako-korokeen viereen oman, kookkaan julistuksensa: Neste Oil, Destroying the Rainforests. Palmuöljy, sukupuutto ja ilmastotuho.

Apinat jaksoivat keikkua banderollinsa vierellä ilmassa monenkymmenen metrin korkeudessa tunteja, heitellä välillä lentolehtisiä ja puhallella pilliin huomion saamiseksi. Alla odottelivat vahdissa poliisit.

Apinat saivat haluamansa huomion. Palkintojenjaon alkuun juontaja kehotti koko katsojajoukkoa aplodeeraamaan orangeille. Myös ihmisjoukossa supistiin.

Katsomossa kaikki eivät kuitenkaan olleet ihastuneita vihreän aatteen iskusta: "Jos mulla nyt olis kivääri, ampuisin noi tosta heti". Rallikansa ei selvästikään suvainnut pyhän tapahtumansa tahraamista - vaikka apinathan eivät moittineet tapahtumaa vaan sen sponsoria Neste Oilia. Toisin oli lauantain mielenosoituksessa, jossa rallivihaajat valtasivat Jyväskylän kadut.

Itse mietiskelin, että tässähän oltaisiin vieläkin Venäjän vallan alla, jos joku ei olisi uskaltanut aikoinaan uhmata mielipiteitä... Apinat saavat siis sympatiani, ainakin niin kauan kuin uskon, että Neste Oililla voisi olla vastuullisempia tapoja tuottaa bio-polttoainetta.

Ajatuksiini tuli myös yritysten omatunto: mitä kaikkea tässä maailmassa suvaitaan rahan tienaamisen nimissä? Emmekö me enää yksilöinä muista, että olemme päättäjänkin asemassa ihmisiä ihmisten edessä? Nähtävästi emme, johan se ollaan todettu vuosikymmeniä sitten.

Moyi Ekolo

Ranskalainen Annabel Gérenthon on luonut ihania eko-kenkiä oman merkkinsä Moyi Ekolo alla. Aikaisemmin Charles Jourdanille ja Robert Clergerielle työskennellyt suunnittelija jatkaa käsityöläisten perinnettä työtä ja raaka-aineita kunnioittaen. Kaikissa tuotteissa toteutuu yhteiskuntavastuu, mutta mallistot on luotu puhdaslinjainen design edellä.

Kenkiä voisi kuvailla samalla tyttömäisiksi ja graafisen linjakkaiksi. Materiaalit ja maanläheiset värit on valittu hyvällä maulla. Moyi Ekolo on kaukana perinteisistä luomu-hippi-tuotteista!

Selkeästä muotokielestä huolimatta eri malleissa on käytetty mielikuvituksellisia materiaaleja kuten kenialaista villaa, nepalilaista vilttiä ja madagaskarilaista luuta - menettämättä yhteinäisen malliston piirteitä.

Perusmalliston lengät on valmistettu Ranskassa, kaikki reilun kaupan sääntöjen mukaisesti: paikalliset käsityöläiset saavat oikeudenmukaisen korvauksen työstään ja materiaalit on tuotettu samalla periaatteella.

Moyi Ekolo on myös valmistuttanut tuotteita Namibiassa työllistäen muuten syrjittyjä työntekijöitä ja edesauttaen myös maan luomutuotantoa.

Moyi Ekoloa ei vielä myydä Suomessa, mutta internetissä muun muassa Made in Ethic -online-kauppa tarjoaa muutamia Moyi Ekolon malleja.

Miksi?

Kolme vuotias kummipoikani kyselee mitä kummallisempien asioiden syitä ja syntyjä. Miksi linnunkakka on valkoista?

Koska kummitätikään ei voi tietää AIVAN kaikkea, turvaudun nettiin. Mutta wikipedian tieteelliset artikkelit ovat liian pitkiä nopeiden vastausten antamiseen. Tiedonjano on niin suuri, että kysymyksiä satelee nopeaan ja vaativaan tahtiin.

Joku fiksu on kerännyt yleisimpiä lasten kysymyksiä ja vastauksia kotisivulleen. Sivustoa lukee mielellään utelias aikuinenkin (se kun herättää uinuvat aivosolut).

Vai kuinka moni teistä tietää, että maapallon ympäri kävelemiseen kuluisi viiden kilometrin tuntivauhdilla vuosi. Tai että aikuinen silkkiperhonen kuolee muutaman elinpäivän jälkeen nälkään ja janoon, koska sillä ei ole suuta jolla syödä. Ja että afrikannorsu juo päivässä 200 litraa vettä.

Näitä ei totisesti opetettu koulussa. En ainakaan muista...